Tanssiteatteri Hurjaruuth
Tanssia ja nykysirkusta lapsille ja aikuisille Kaapelitehtaalla
Tanssiteatteri Hurjaruuth on erikoistunut tuottamaan tanssi- ja nykysirkusesityksiä lapsille ja perheille. Olemme keskisuuri vos-teatteri Helsingin Kaapelitehtaalla. Tavoitteenamme on olla lapsille suunnatun esittävän taiteen edelläkävijä ja suunnannäyttäjä sekä toimia aktiivisesti niin Helsingissä, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.
Hurjaruuth on verkostoituva, utelias ja läpinäkyvä mutta omalinjainen teatteri. Kutsumme taiteelliseen tiimiimme vuosittain suuren joukon tekijöitä tanssin ja sirkuksen ammattikentältä sekä kotimaasta että kansainvälisesti. Esitystapahtumillemme on ominaista yhteisöllisyys sekä monisukupolvinen kokemus – esityksissämme viihtyvät kaikenikäiset, niin päiväkotilapset kuin yritysryhmätkin.
Yli 40-vuotias teatterimme on toiminut vuodesta 1981. Meidät on palkittu mm. Lastenkulttuurin valtionpalkinnolla sekä valtakunnallisella Sirkuksen Lumo -palkinnolla.
Tuotamme vuosittain yhdestä kolmeen uutta kantaesitystä: Omalle Kaapelitehtaan näyttämölle teemme tanssiesityksiä lapsille. Suomen suurimman nykysirkusesityksen, Talvisirkuksen, tuotamme vuosittain Tanssin talon Erkko-saliin.
Lisäksi meillä on ohjelmistossamme ajankohtaisia kotimaisia ja kansainvälisiä esitysvierailuja. Hurjaruuthin näyttämöllä nähdään joka vuosi tuottamamme klovnifestivaali. Teemme myös monipuolista yleisötyötä.
Pääkaupunkiseudun lisäksi esiinnymme kiertueilla kotimaassa sekä ulkomailla. Näytöksiä kertyy vuosittain noin 140, katsojia lähes 40000. Työllistämme vuosittain noin 130 tanssi-, teatteri- ja sirkusalan ammattilaista. Oman toimintamme lisäksi tuemme freelance-taiteilijoita tarjoamalla työskentelyresidenssejä ja mentorointia sekä tiloja vapaan kentän toimintaan kohtuuhintaan.
Toimintaamme ylläpitää Tanssiteatteri Hurjaruuthin Kannatus ry.

Tanssiteatteri Hurjaruuthin Kannatus ry:n hallitus
Hannele Niiranen (puheenjohtaja)
Sini Kaartinen (varapuheenjohtaja)
Aina Bergroth
Katja Kirsi
Kaisa Lange
Pekka Piippo
Riikka Rauhala
Tutustu henkilöstöömme
Meillä Hurjaruuthissa työskentelee vuosittain noin 130 tanssi-, sirkus- ja teatterialan ammattilaista, joista suurin osa on freelancereita. Täältä löydät teatterimme arkea pyörittävän henkilöstön yhteystiedot.

Sinna Salmi
toiminnanjohtaja
044 788 7010
sinna.salmi@hurjaruuth.fi

Miia Pajarinen
vastaava tuottaja
044 788 7011
miia.pajarinen@hurjaruuth.fi

Elina Keckman
viestintä- ja markkinointipäällikkö
044 788 7012
elina.keckman@hurjaruuth.fi

Anna Talassalo
asiakaspalvelu ja liput, sirkuskoulun koordinaattori
(09) 565 7250 / 045 773 13122
anna.talassalo@hurjaruuth.fi

Pauliina Sutinen
puvustovastaava
050 433 3433
pauliina.sutinen@hurjaruuth.fi

Petri Mäkelä
näyttämömestari
044 788 7014
petri.makela@hurjaruuth.fi

Sakari Laurila
tekninen vastaava
044 788 7013
sakari.laurila@hurjaruuth.fi

Riku Virtanen
valokuvaaja ja valosuunnittelija
050 309 5499
riku.virtanen@hurjaruuth.fi
Sirkusopettajat

Celso de la Molina
sirkusopettaja

Karoliina Nordin
sirkusopettaja

Haidi Sadonkorpi
sirkusopettaja
Tilaa Hurjakirje!
Varmista, että kuulet ohjelmistostamme ja parhaista tarjouksistamme.