Antoisaa maailman teatteripäivää, jota on vietetty jo vuodesta 1962 lähtien. Tervetuloa teatteriin!
Tanssiteatteri Hurjaruuthissa esitetään tänään maailman teatteripäivän kunniaksi Klovnien murhamysteeri (loppuunmyyty) osana Klovnifestivaali Punaista helmeä. Murhamysteeri on improvisaatioon perustuva tilanne, jossa yleisö pääsee klovnien eli Henna Hakkaraisen, Joona Lindbergin, Kaisa Niemen, Hanna Terävän ja Riina Tikkasen kanssa kokeilemaan, hölmöilemään, puhumaan totta ja valehtelemaan, epäonnistumaan sekä nauramaan. Lisäksi osana festivaaliohjelmistoa nähdään tänään Emma Castrénin The Gynecologist (kuvassa, kuvaaja: Jussi Virkkumaa).
Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) julistamaa maailman teatteripäivää on vietetty 27.3. vuodesta 1962 lähtien. Juhlinnan perinteisiin kuuluu maailman teatteripäivän julistus, jonka kirjoittajaksi ITI valitsee vuosittain maineikkaan teatterintekijän jostakin jäsenmaastaan. Julistus luetaan teatteripäivänä teattereissa ennen illan esitystä.
Tänä vuonna Suomen ITI-keskus TINFO on kutsunut näytelmäkirjailija, ohjaaja Juha Jokelan kirjoittamaan julistuksen suomalaisten teatterilaisten käyttöön.
Suomalainen maailman teatteripäivän julistus
Kokoonnumme näyttämön taa hieman ennen ennakkoesityksen alkua ja yhtäkkiä se alkaa kuulua: yleisö on päästetty sisään ja hälisee salissa. Kyyneleet kohoavat silmiin. Melkein vuoden tauon jälkeen koronasulku on purettu ja me kuulemme yleisön hälinän. Ääni on odottamattoman kaunis. Se väreilee tietoa siitä, että tämä kohtaaminen on erityistä ja tärkeää. Molemminpuolinen ikävä. Te kaipasitte meitä. Me kaipasimme teitä. Tämä odotus satutti meitä molempia. Nyt se on ohi. Esitys alkaa pian ja me vietämme juhlan.
Mikä tämän kaipuun synnytti, tämän sisäisen huudon? Miksi tekijöiden ja yleisön yhteyden
katkaiseminen tuntui kipeältä ja väkivaltaiselta? Teatterilla on selvästikin jokin ominaislaatu,
jonka kautta se auttaa meitä pysymään koossa ja sisäisesti elävinä.
Teatteriesitys on lahja. Me paketinkäärijät emme voi kontrolloida, pitääkö katsoja lahjastaan
tai mitä hän sillä tekee. Voimme vain antaa sen ja toivoa, että yhteys syntyy. Paljauden
kautta. Vaikeaa kohti kurottamisen, ajattelun ja kauneuden kautta, yhteistyön kautta.
Esitystilan ylle levittyvänä ilmapiirinä, tiivistyvinä jännitteinä, katseina ja kosketuksina.
Sikäli tilanne on kohtaamiselle otollinen, että me olemme jo tulleet tähän tilaan.
Hengitämme samaa ilmaa. Yhteyden syntymiselle on annettu edellytykset.
Elämme aikaa, jossa tummeneva taivas uhkaa huutaa meidät apaattisiksi. Arvomme
kyseenalaistetaan. Myös taitelijoiden turvallisuus horjuu. Silti tiedämme, että vaikka jotkut
muut väistäisivät, taide ei voi väistää. Teatteri ei voi väistää.
Meillä on taiteilijan vastuu demokratiasta ja sen tulevaisuudesta, vastuu toisten lajien
elämästä, vastuu planeetasta. Meidän olemassaolomme perusta on siinä, että
kamppailemme julmuutta vastaan. Dogmeja ja muottiin pakottamista vastaan. Kurotamme
kontrollin ja ajattelua vangitsevien rajojen yli.
Taide voi ja sen pitää katsoa päin väärää ja kauheaa, mutta se voi katsoa myös ilmeisimmän
tarinan ohi, pieneen ja särkyvään, mahdollisesti yhtä tärkeään.
Tapahtui mitä tahansa, emme ole tyhjän päällä. Teatterintekijöinä tiedämme, että jokainen
nyt-hetki rakentuu ajan kerroksille, jotka ovat maaperänä meidän aikamme alla. Teatteria
eri aikakausina rakastaneiden rakkaus kantaa meitä.
Edeltäjien tavoin me juhlistamme paradokseja, leikimme kuolemanvakavina,
hassuttelemme hirveyksien äärellä, rienaamme ja rakastamme, etsimme uutta ja vaalimme
vanhaa. Ja olemme itsekin osa suurempaa tarinaa.
Lopetan katkelmaan Boris Pasternakin runosta Hamlet. Hälinästä sekin alkaa.
“Sorina vaimeni. Astuin näyttämölle.
Selkääni vasten oven kehyspuu.
Etäisen kaiun läpi koetan kuulla,
mitä vuosisadallani tapahtuu.”*
Aina emme itse kuule oikein. Silloin opimme toisiltamme. Pysytään yhdessä.
Juha Jokela
näytelmäkirjailija, ohjaaja, käsikirjoittaja
*Boris Pasternakin runon käännös: Marja-Leena Mikkola