Yleisötyö
Sukelluksia sirkukseen, työkaluja taiteeseen ja kurkistuksia kulisseihin
Tanssiteatteri Hurjaruuth tekee tanssi- ja sirkustaidetta lapsille ja perheille, koska kulttuurista osalliset lapset kasvavat yhteisönsä luoviksi jäseniksi. Uskomme, että luovuus on hurja liike, joka tukee lasten kasvua, kehitystä ja toimijuutta.
Yleisötyömme johdattaa katsojan osalliseksi esitysten tekemisen prosessia ja tukee esityksen kokemista ja käsittelyä. Me Tanssiteatteri Hurjaruuthissa haluamme osallistaa erityisesti lapsia, nuoria ja heidän aikuisiaan taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Rakennamme tilaa monisukupolvisille kohtaamisille, yhdessä kokemiselle ja läsnäololle. Kenties joku saa ensikosketuksensa sirkukseen käydessään katsomassa esitystämme koululuokkansa kanssa ja joku toinen taas innostuu tanssista, koska sai näyttää yleisön kaverille, miltä pakkanen tuntuu.
Yleisötyömme on kiinteä osa kaikkea toimintaamme ja sisältää mm. esityksiin liittyviä sirkus- ja tanssityöpajoja, keskustelutilaisuuksia ja kurkistuksia teatterimme kulisseihin. Perehdytämme yleisöä esityksen teemoihin ja taustoihin, ja annamme välineitä esityksen katsomiseen ja kokemuksen käsittelyyn. Tarjoamme tärkeän mahdollisuuden kysyä, kyseenalaistaa ja ehdottaa, sekä kokeilla itse muun muassa sirkusta ja tanssia ja esiintyä. Taiteelle erityisellä tavalla vahvistamme lasten kasvua, toimijuutta ja sosiaalista osallisuutta.
Yleisötyön keskiössä on lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertainen oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Toteutamme esitystoimintaamme ja yleisötyötämme mahdollisimman saavutettavasti sekä helposti lähestyttävästi. Tavoitteenamme on, että luoksemme on helppo tulla ja kanssamme on turvallista olla. Jalkaudumme myös aktiivisesti yhteisöihin, kuten varhaiskasvatukseen ja peruskouluihin, taidetyöpajoihin ja tapahtumiin liittyen. Väylät osallistujien luo ovat moninaiset ja kehitämmekin toimintaamme jatkuvasti.
Olemme mukana Taidetestaajat–kulttuurikasvatusohjelmassa ja Kulttuurin kummilapset -palvelussa. Lisäksi tiloissamme toimii oma sirkuskoulumme, rennon mielen Tonttukoulu.
Yleisötyö Hurjaruuthissa 2024–2025
Kuluneella kaudella yleisötyö oli olennainen osa Hurjaruuthin toimintaa. Se sisälsi sukelluksia esitysten teemoihin, ensikertalaisten ja konkarien ikimuistoisia kokemuksia taiteen äärellä ja mieleenpainuvia kohtaamisia taiteilijoiden kanssa.
Vuodenajat-esityksen yhteydessä järjestettiin työpajoja varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, joissa tutustuttiin esityksen teemoihin ja musiikkiin. Teatterin lämpiössä yleisö osallistui yhteisöllisen Pahvikaupunki-installaation rakentamiseen. Esityksissä mukana kulki myös yleisön kaveri, joka johdatti katsojat esityksen maailmaan ja tauolle sen keskellä. Keväällä järjestettiin lisäksi taiteilijatapaamisia.
Punainen helmi -festivaalilla yleisötyö näkyi läpi festivaalin levittäytyen Hurjaruuthin lämpiöön ja Kaapelitehtaan Lasipihalle. Festivaalilla toteutettiin klovnerian kulissien taakse kurkistava yleisötyöpaja ja yleisötyöntekijä oli myös arvovaltaisen Klovnineuvoston jäsen.
Yleisösuhdetta vaalittiin myös Taiteiden yössä, kun yleisö näki Vuodenajat-esityksen avoimet harjoitukset ja pääsi pukeutumaan teatterimme asusteisiin. Flamencoryhmän La Ridícula danza (ESP/ARG/MEX) vierailun yhteydessä yleisö pääsi kokeilemaan flamencon ensiaskeleita ja kuulemaan taiteilijoiden ja teoksen taustoista. Taidetestaajat eri puolilta Suomea johdatettiin Talvisirkus Fantasian esityksiin. Yleisötyötä suunnitellaan jo tuleviin teoksiin, kuten Talvisirkus Filmiin ja Teetä kello kuusi -esitykseen, jotka saavat ensi-iltansa syksyllä 2025.
Tervetuloa mukaan kokemaan ja osallistumaan!
Sirkuskoulu
Lue lisääKulttuurin kummilapset
Helsingin kaupunki kutsuu kaikki vuodesta 2020 eteenpäin syntyvät helsinkiläiset lapset kulttuurin kummilapsiksi. Kummilapset saavat vuosittain kutsun kahteen maksuttomaan tapahtumaan.
Tanssiteatteri Hurjaruuthin kummilapsia ovat vuonna 2022 syntyneet helsinkiläiset. Tarjoamme kummilapsillemme korkealaatuisia taide-elämyksiä tanssin ja sirkuksen parissa.
Taidetestaajat
Taidetestaajat on Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma. Se tarjoaa taidevierailuja kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille. Toiminta tavoittaa vuosittain yli 65 000 henkeä.
Me Tanssiteatteri Hurjaruuthissa olemme olleet mukana Taidetestaajissa jo vuodesta 2018. Tarjoamme vierailukohteeksi Talvisirkusta, Suomen suurinta nykysirkusesitystä.
Tilaa Opekirje
Pysy ajan tasalla taidekasvatuksesta, jota tarjoamme ryhmille!