Jussi Virkkumaa

15.2.-16.2.2023

Grus Grus Teatteri: Perästä kuuluu!

Grus Grus Teatterin koko perheen klovneriaesitys Perästä kuuluu! tempaisee mukaansa yllätykselliselle tutkimusmatkalle ihmisen aivoihin ja suolistoon. Oppaina toimivat ainakin omasta mielestään erittäin pätevät klovniasiantuntijat Ripuliina ja Stoppe von Umme.

Ihmisellä on kahdet aivot, toiset etu- ja toiset takapäässä. Ihminen ajattelee myös suolistollaan, kyllä vaan! Tämä ei ole vitsi, mutta sitäkin hauskempaa! Klovnit selvittävät tätä vatsa-aivoitusta varsin omaperäiseen ja hulvattomaan tyyliinsä.

Nyt ollaan jo ihan tieteenkin parissa huomattu se, minkä fiksut paukuttelijat on aina tienneet: kun vatsa voi hyvin, niin ihminen voi hyvin. Kun mieli on maassa, uni ei tule tai jännittää turhaan, sen kyllä voi tuntea myös klovni vatsassaan. Kakka on klovneista kiehtovaa, mutta erityisen kiinnostuneita he ovat pierun elämästä. Pierut ovat hauskoja ja niissä piilee myös ihmeen paljon viisautta.

Perästä kuuluu! -esityksessä klovnit jakavatkin kakkatietoa ja esittelevät myös oman näkemyksensä pierutaiteesta. Klovnit Ripuliina (Janna Haavisto) ja Stoppe von Umme (Sofia Molin) tekevät nauruhermoista selvää tässä koko perheelle suunnatussa vatsa-aivoituksessa.

Kiitetty klovnimestari Taina Mäki-Iso vierailee Grus Grus Teatterissa nyt ensimmäistä kertaa ja yhdistää voimansa huippukiinnostavien esiintyjien Janna Haaviston ja Sofia Molinin kanssa. Pierupitoisen Perästä kuuluu! -esityksen ovat käsikirjoittaneet sen ohjaaja Taina Mäki-Iso ja työryhmä. Teos on Grus Grus Teatterin vuoden 2022 päätuotanto, johon osallistuu sen koko taiteellinen ydinryhmä sekä joukko hienoja vierailevia taiteilijoita.

Käsikirjoitusta ovat innoittaneet Giulia Endersin Suoliston salaisuus ja Emeran Mayerin Viisas vatsa -kirjat, lukuisat aivojen ja suoliston yhteyttä käsittelevät artikkelit Helsingin Sanomissa, yle.fi-sivustolla ja erilaisilla terveyssivustoilla, Yle Areenan ohjelmat aiheesta sekä luonnollisesti omat pää- ja peräpääkokemuksemme.

No voihan pieru! Mainion klovnerian keinoin kakkahuumorikin voi olla aidosti hauskaa, ja katsomossa nauraa koko perhe.

Frida Maria Pessi / Turun Sanomat

13.10.2022

Hinnat ja lipunmyynti

26 € aikuinen
16 € lapsi
16 € eläkeläinen
16 € alennuslippu (opiskelijat, työttömät, siviilipalvelus-/varushenkilöt)
16 € teatterialan ammattilainen

Sarjalippu: Kun ostat aikuisen pääsylipun 3–6 eri esitykseen, saat 20 % alennuksen.

Pääsylipun hinta on kiinteä eikä siihen lisätä toimitus- tai maksutapamaksuja.

Liput voi ostaa kätevästi Hurjaruuthin verkkokaupasta. Lisäksi lippuja voi ostaa Kaapelitehtaan Lasipihan infopisteestä (Kaapeliaukio 3) sekä Konttori-kahvilasta niiden aukioloaikoina.

Olemme Vammaiskorttikohde. Avustajan saa mukaan maksutta. Avustajapaikat muille kuin pyörätuolilla liikkuville vain asiakaspalvelusta.

Lisätietoa lipunmyynnistä

Sijainti ja saapuminen

Esitys Kaapelitehtaalla Turbiinisalissa, Kaapeliaukio 3, Helsinki. Suosittelemme saapumaan paikalle julkisella liikenteellä. Kattavat saapumisohjeet aluekarttoineen löydät Kaapelitehtaan sivuilta.

Sisäänkäynti Turbiinisaliin esteettömästi Kaapelitehtaan Lasipihalta.

Lue lisää Kaapelitehtaan esteettömyydestä.

Festivaalibaari

Lasipihalla Turbiinisalin vieressä palvelee ravintola (t)raba.

Festivaalibaari palvelee Hurjaruuthin yleisölämpiössä (Kaapelitehtaan A-rappu, 2. kerros) Hurjaruuthin oman näyttämön välittömässä läheisyydessä. Huomaathan, että vastaanotamme vain korttimaksuja.

Festivaalibaarin aukioloajat:

pe 10.2. klo 18–19
la 11.2. klo 18–19
ti 14.2. klo 18–21
ke 15.2. klo 18–19
to 16.2. klo 18–19
pe 17.2. klo 17–20
la 18.2. klo 19 alkaen

Palvelut

Vaatesäilytys: Turbiinisalissa maksuton itsepalvelunarikka. Huom! Teatterimme ei vastaa naulakkoon jätetyistä vaatteista tai tavaroista.

Tarjoilut: Lasipihalla Turbiinisalin vieressä palvelee ravintola (t)raba (tarkista aukioloajat).

WC-tilat: Kahvila Konttorin ja Hurjaruuthin omat wc-tilat A-rapun 2. kerroksessa ovat käytettävissä: Hurjaruuthin käytävällä sijaitsee yhdistetty lastenhoitohuone-inva-wc sekä muita unisex-wc-tiloja.

Muuta esteettömyydestä: Katsomon edessä on pyörätuolipaikkoja (2 kpl). Meillä ei ole induktiosilmukkaa. Avustajan saa mukaan maksutta. Avustajapaikat muille kuin pyörätuolilla liikkuville vain asiakaspalvelusta. Olemme Vammaiskorttikohde.

Jos mikä tahansa mietityttää, kysythän lisää asiakaspalvelustamme!

Osta liput

Ajankohta

15.2.-16.2.2023

Kesto

Näytökset ke 15.2. klo 17.30 ja to 16.2. klo 17.30, noin 60 min

Liput

26 / 16 €

Paikka

Turbiinisali, Kaapelitehdas

Ikäsuositus

7-vuotiaasta alkaen

Muuta

Esityskieli suomi

Katso seuraavat esitysajat

Klovnit: Janna Haavisto ja Sofia Molin
Ohjaaja: Taina Mäki-Iso
Käsikirjoitus ja koreografia: Mäki-Iso, Haavisto ja Molin
Koreografinen konsultointi: Sandrina Lindgren
Puvustus: Amita Kilumanga
Valosuunnittelu: Arttu Aarnio
Musiikki ja äänisuunnittelu: Kalle Terästö
Lavastus: Aarnio ja Mäki-Iso
Esineteatterikonsultti: Ishmael Falke
Graafikko: Eeli Laaninen
Valokuvat ja traileri: Jussi Virkkumaa

Tuotanto: Grus Grus Teatteri
Yhteistyössä: Läntinen tanssin aluekeskus ja Turun Kaupunginteatteri

Esitystä ovat tukeneet: Suomen kulttuurirahasto, Turun Teatterisäätiö, Taike, Kordelinin säätiö, Thuringin säätiö, William Thurings Stiftelse, Oskar Öflunds Stiftelse, Nygréns Stiftelse, Läntinen tanssin aluekeskus, Koneen Säätiö, Turun kaupunki, Svenska kulturfonden ja Konstsamfundet

Seuraavat esitykset