Tanssia ja sirkusta yhdistävä Vuodenajat kokoaa yhteen puutarhatonttujen matkakuvia kierrokselta auringon ympäri. Kevään lätäköissä loiskutellaan, putoilevia lehtiä liimataan puihin ja kurkiaura tanssii talvea kohti. Keskiöön nousee jatkuvuus ja kykymme leikkiä, halu nähdä kaikki hauska ja hyvä. Kantaesitys 21.9.2024 Hurjaruuthin näyttämöllä.
”On mukava pohtia lasten kanssa ’liian isoja’ asioita, kuten elämää, aikaa ja näiden olemusta. Siitä lähti ajatus tehdä tämä teos; tanssi on otollinen tapa pähkäillä. Tuntui, että vuoden kiertokulun hahmottaminen toisi juuri nyt turvaa ja jatkuvuutta kaikkien todellisessa maailmassa tapahtuvien kamaluuksien keskelle”, ohjaaja-koreografi Jyrki Karttunen kertoo kaikenikäisille ajankohtaisen teoksen lähtökohdista.
Vuodenajat – puutarhatonttujen matkakuvia on tosissaan tehty mutta kepeästi eteenpäin tanssiva, raikkaan leikkisä hyvän mielen esitys. Pohjana soi Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa, joka yhdessä esiintyjien kanssa johdattelee luontoa niin heräämään, hiljenemään kuin myrskyämäänkin. Herkät ja puuskaiset tanssijat sekä sirkustaiteilija pyörivine cyr-renkaineen kutsuvat kurkistamaan valoa tihkuvaan maailmaan, josta meistä kukin on kotoisin.
”Me olemme täällä kaikki osana kiertokulkua – vaikka talven tullen kaupunki pimenee, niin on myös valoa ja toivoa. Iloa, valoa ja hyvyyttä löytyy kaikkialta, koska olemme lopulta kaikki jonkinlaisia puutarhatonttuja, joissa on jokaisessa valoa itsessään. Se on ehkä minun käsitykseni mukaan meidän ihmisten hienous, se, mitä me pohjimmiltamme olemme”, Karttunen sanoo.
”Tässä esityksessä en kuitenkaan ole lähestynyt vuodenaikoja ensisijaisesti luonnon kautta vaan vuodenkiertoon liittyvinä jaksoina, joihin liittyy niille ominaisia sosiaalisia tapahtumia”, Karttunen jatkaa.
Kiinnostavaa esityksessä on myös helposti kierrätettävä lavastus, joka on tehty pahvista – vielä tarkemmin jättimäisestä pahvikirjasta. Siten itse kukin voi inspiroitua rakentamaan esityksestä oman versionsa kotona.
Iloa pirskahteleva Vuodenajat on Karttusen ensimmäinen ohjaus Hurjaruuthin omalle näyttämölle sen teatterinjohtajana. Esiintyjinä nähdään pitkän linjan tanssijat Tanja Illukka, Mikko Makkonen ja Eero Vesterinen sekä vuonna 2024 sirkusammattilaiseksi valmistunut cyr-artisti Milja Jaskari. Kyseessä on Jaskarin ensimmäinen kiinnitys ammattilaisena. Lavastus- ja pukusuunnittelu on Anna Sinkkosen käsialaa. Äänisuunnittelusta vastaa Tuomas Fränti. Valot on suunnitellut Anna Pöllänen.
Jyrki Karttunen on aiemmin tehnyt kaksi erittäin suosittua lastenesitystä. Sooloteos Keiju kantaesitettiin Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla vuonna 2002, ja Keijukaisneuvos Koo 2014 Helsingin kaupunginteatterissa. Keijua esitettiin satoja kertoja ympäri maailmaa.
Ikäsuositus 4-v. alkaen. Esitys on sanaton.
Kantaesitys lauantaina 21.9.2024 Hurjaruuthin näyttämöllä Kaapelitehtaalla Helsingissä (Tallberginkatu 1 a, 2. krs). Näytökset jatkuvat 19.10.2024 saakka.
Esityksen verkkosivu ja näytösajat
Lue Jyrki Karttusen haastattelu
Tutustu esiintyjiin
Haastattelupyynnöt ja lehdistöliput:
Viestintä- ja markkinointipäällikkö Elina Keckman, elina.keckman@hurjaruuth.fi, 044 788 7012
Lehdistökuvat
Kuvat: Marko Mäkinen