Talvisirkus Superin sankarit etsivät supervoimiaan Tanssin talon taianomaisella taisteluareenalla

Kun sirkuksen supersankarit kohtaavat, käynnistyy kamppailu, jossa ei keinoja kaihdeta! Talvisirkus Super tarjoaa maailmanluokan sirkusosaamista ja elävää musiikkia kaikenikäisille. Ensi-ilta Tanssin talon Erkko-salissa 1.12.2023.

Tervetuloa Superversumiin, missä supersankarit seikkailevat ja voi tapahtua ihan mitä tahansa! Sanna Silvennoisen ohjaaman Talvisirkus Superin universumissa hyvikset, pahikset ja tavikset temppuilevat Tanssin talon taisteluareenalla. Luvassa on akrobatiaa, taikavoimia ja mielettömiä muuveja niin kaupungin kaduilla kuin kattojen yllä. Talvisirkus Super on neljäs Silvennoisen ohjaama ja käsikirjoittama Talvisirkus, ja tällä kertaa siinä esitellään ja etsitään omia supervoimia. Käsikirjoittamisessa apuna on ollut myös Johanna Keinänen.

Elävästä musiikista vastaa tänä vuonna Niko Votkinin johtama sirkusbändi Ninja Beat, jonka räjähtävä rytmikudos antaa ekstravoimia supersankareille. Esiintyvät muusikkokonkarit Votkin, Einari Stylman ja Tapani Varis ovat säveltäneet tarttuvan rytmikkään musiikin yhteistyössä. Instrumentteina tunnelmaa luovat esimerkiksi rummut, perkussiot, kitarat, syntetisaattorit ja munniharput.

Pukusuunnittelu on Mirkka Nyrhisen käsialaa. Sankareiden helmat hulmuavat ja liepeet liehuvat taisteluiden tuoksinassa. Persoonalliset, jäätelöä himoitsevat pulut pitävät perheen pienintenkin mielenkiinnon yllä. Näyttävät valot on suunnitellut pitkän linjan tekijä Juho Rahijärvi, ja äänisuunnittelusta vastaa Atte Olsonen, jonka parisataa tikuttavaa solenoidimoottoria ovat levittäytyneet ympäri esitystilaa. Koreografiasta vastaa tanssija Jussi Väänänen ja taikatemput ja illuusiot on suunnitellut huipputaikuri Joni Pakanen.

Sirkusesiintyjien kaarti on jälleen ilahduttavan kansainvälinen. Supertaitavia artisteja on Suomen lisäksi Australiasta, Etelä-Afrikasta, Italiasta, Ruotsista, Meksikosta ja Sveitsistä. Sirkuslajeina nähdään mm. taistelulajeja, trampoliiniakrobatiaa, klovneriaa ja ilma-akrobatiaa köysikeinusta triotrapetsiin. Harvinaisemmista lajeista innostuville on tarjolla notkeusakrobatiaa kynttilänvalossa sekä ilmassa viuhuvia ruoskia.

”Minulla on kaksi poikaa ja supersankarit ovat eläneet oman perheeni arjessa. Supersankarimaailmassa kaikki on mahdollista ja siellä tapahtuu ihmeitä. Niin kuin sirkuksessakin”, ohjaaja Sanna Silvennoinen kertoo Talvisirkus Superin idean synnystä.

Talvisirkuksia on nähty jo vuodesta 1994. Siitä huolimatta se onnistuu aina yllättämään ja tarjoamaan jotain ennennäkemätöntä. Talvisirkus Superille uniikkia on, että siinä esiintyy ensimmäistä kertaa Talvisirkuksen historiassa tanssija, joka roikkuu hiuksistaan. Lavalla nähdään myös lapsikarateka ja aivan pitelemätön pulujengi. Lisäksi kyseessä on vasta toinen Talvisirkus Tanssin talon 11 metriä korkeassa, komeassa Erkko-salissa. Talvisirkus Super on ehdottomasti koko talven kohokohta!

”Talvisirkus on helsinkiläinen vuodenaikatraditio, joka tarjoaa aivan kaikenlaisille perheille mahdollisuuden kokoontua yhteen nauttimaan sekä toistensa seurasta että uskomattomista sirkushuveista. Meillä viihtyvät niin pienet kuin isotkin ja jokainen on tervetullut Talvisirkukseen omana itsenään ja itselleen sopivalla kokoonpanolla”, Tanssiteatteri Hurjaruuthin uusi teatterinjohtaja Jyrki Karttunen pohtii.

Ikäsuositus koko perheelle 3-vuotiaasta alkaen.

 Ensi-ilta 1.12.2023 Tanssin talon Erkko-salissa (Kaapeliaukio 3, Helsinki). Näytöksiä 28.1.2024 saakka.

Traileri >>
Käsiohjelma >>
Näytösajat Talvisirkus Superin verkkosivuilla >>

Taiteelliset suunnittelijat

Ohjaus: Sanna Silvennoinen
Sävellys: Niko Votkin, Einari Stylman, Tapani Varis
Koreografia: Jussi Väänänen
Käsikirjoitus: Sanna Silvennoinen, Johanna Keinänen
Pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen
Valosuunnittelu: Juho Rahijärvi
Äänisuunnittelu: Atte Olsonen
Visuaalinen suunnittelu: Mirkka Nyrhinen, Juho Rahijärvi
Taikatemppujen ja illuusioiden suunnittelu: Joni Pakanen

Esiintyjät

Jaimee Allen (Etelä-Afrikka): triotrapetsi, köysikeinu
Yuridia Ortega Fragoso (Meksiko): tanssi, hiuksistaroikunta, pulu
Gabriele Goria (Italia): kungfu
Florian Grobéty (Sveitsi): trampoliiniakrobatia, pulu
Nathan Jones (Australia): köysikeinu, rengassukellus, pulu
Valpuri Kaarninen (Suomi): triotrapetsi, pulu
Gaby Muñoz (Meksiko): klovneria
Maria Peltola (Suomi): triotrapetsi
Raphaël Perrenoud (Sveitsi): trampoliiniakrobatia, pulu
Eetu Ranta (Suomi): diabolo, ruoskat, pulu
Guzalnur Uqkun (uiguuri/Ruotsi): notkeusakrobatia, pulu
Jouni Ihalainen (Suomi): riggaukset, pulu
Vanamo Alatalo (Suomi): karate – vain ilta- ja viikonloppunäytöksissä, vuorottelee Antonia Ortiz Myllylahden kanssa
Antonia Ortiz Myllylahti (Suomi): karate – vain ilta- ja viikonloppunäytöksissä, vuorottelee Vanamo Alatalon kanssa

Niko Votkin (Suomi): rummut, kitara, koskettimet, samplet, syntetisaattori
Einari Stylman (Suomi): koskettimet, syntetisaattorit, laulu, samplet, perkussiot
Tapani Varis (Suomi): bassot, munniharput, puhaltimet, kitara, syntetisaattori

Esiintyjien ja suunnittelijoiden esittelyt verkkosivuilla >>

Tuotanto: Tanssiteatteri Hurjaruuth 2023

Haastattelupyynnöt ja lehdistöliput:

Viestintä- ja markkinointipäällikkö Elina Keckman, elina.keckman@hurjaruuth.fi, 044 788 7012

Lehdistökuvat

Kuvat: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Gaby Muñoz ja pulut. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Guzalnur Uqkun. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Gaby Muñoz ja pulut. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Yuridia Ortega Fragoso. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Valpuri Kaarninen (ylin), Maria Peltola, Jaimee Allen. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Nathan Jones rengassukeltaa. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Jaimee Allen. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Nathan Jones (vas.) ja Jaimee Allen. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Yuridia Ortega Fragoso. Kuva: Minna Hatinen

Lataa kuva ·

Gabriele Goria ja Vanamo Alatalo. Kuva: Minna Hatinen