Kaksi BMX-pyöräilijää hyppää korkealle

Uudistettu ja kansainvälisillä esiintyjillä laajennettu Talvisirkus Vauhti palaa Suvilahden Kattilahalliin 4.11.2021!

Joulunajan ykköskohde Talvisirkus Suvilahden Kattilahallissa marraskuusta tammikuuhun!

Viime syksyn yleisömenestys Talvisirkus Vauhti on uudistunut ja täydentynyt kansainvälisillä esiintyjillä. Tarjolla on päätähuimaavaa hurmaa koko perheelle!

Sanna Silvennoisen ohjaaman Talvisirkus Vauhdin kyydissä liu’utaan suurkaupungin vilinään ja salaperäisille sivukujille. Kaupungin katukuva vaihtuu välillä talvisiin maisemiin, kun matka taittuu vauhdilla – fillareilla, rullaluistimilla, tasapainoskoottereilla tai rattikelkalla.

Huimapäisten BMX-pyöräilijöiden ja rullaluistelijoiden lisäksi esityksessä nähdään sirkuslajeja ilma-akrobatiasta nuorallatanssiin ja jongleeraukseen.  Esiintyjätiimi on tänä vuonna täydentynyt neljällä taitavalla sirkuksen ammattilaisella – lavalle liitävät muun muassa espanjalais-amerikkalainen freestyle-skeittaaja Kilian Martin sekä ranskalainen pyöräakrobaatti Fleuriane Cornet.

Viimeistelty kokonaisuus kaappaa kaikenikäiset katsojat mukaansa

Talvisirkus Vauhdin tekijäryhmältä voi odottaa takuuvarmasti taidokasta jälkeä. Ohjaaja Sanna Silvennoisen lisäksi mukana on monta huippusuositusta Talvisirkus Rakkaudesta tuttua nimeä. Pukusuunnittelusta ja näyttämövisuaalisuudesta vastaa Mirkka Nyrhinen, valosuunnittelusta Juho Rahijärvi ja koreografiasta Katja Koukkula ja Jussi Väänänen. Mukana työryhmässä ovat myös useita Talvisirkusten videolavastuksia luonut videosuunnittelija Joona Pettersson sekä häkellyttävän monipuoliset muusikot Iiro Ollila ja Salla Markkanen.

Elävä musiikki, videoprojisoinnit, huipputaitavat sirkusesiintyjät ja leikkisä visuaalisuus tekevät Talvisirkuksesta ikimuistoisen. Kaikenikäisille sopiva Talvisirkus nähdään vielä tänä vuonna upeassa Suvilahden Kattilahallissa Kalasataman kupeessa, ennen siirtymistä ensi vuonna takaisin Kaapelitehtaalle uuteen Tanssin taloon. Kattilahallin osoite on Sörnäisten rantatie 22.

Lisätiedot esityksestä

Kesto n. 2h, sis. väliaika.

Arkiaamunäytösten kesto n. 1 h, ei väliaikaa.

Ikäsuositus yli 3-vuotiaille.

Esityksessä käytetään teatterisavua ja -valoja.

Ohjaus: Sanna Silvennoinen

Pukusuunnittelu ja lavastus: Mirkka Nyrhinen

Musiikin sävellys ja sovitus: Iiro Ollila, Hannu Risku ja Salla Markkanen

Sirkusorkesteri: Salla Markkanen ja Iiro Ollila a.k.a Kullervokatu9

Valosuunnittelu: Juho Rahijärvi

Videosuunnittelu: Joona Pettersson

Koreografia: Katja Koukkula ja Jussi Väänänen

Miksaus ja äänisuunnittelu: Antti Nykyri

Sirkusriggaus: Petri Mäkelä ja Jouni Ihalainen

Esiintyjät: Luis Sartori do Vale, Mira Ravald, Liisa Näykki, Heidi Latva, Ablaye Ndiaye, Waly Ndiaye, Anselmi Kaisanlahti, Ronja Särkiniemi, Victor Huusko, Kilian Martin, Fleuriane Cornet, Jouni Ihalainen sekä Iiro Ollila ja Salla Markkanen

Yhteyshenkilö

Lumi-Emilia Kallionpää
viestintä ja markkinointi
puh. 044 788 7012
lumi-emilia.kallionpaa(at)hurjaruuth.fi

Linkit

https://www.hurjaruuth.fi/talvisirkus/
https://www.lippu.fi/artist/tanssiteatteri-hurjaruuth/talvisirkus-vauhti-2936711/
https://www.facebook.com/events/1287864541662713?ref=newsfeed

Lisätietoja Tanssiteatteri Hurjaruuthista:

Pienestä kiertueteatterista spektaakkelimaisen Talvisirkuksen pyörittäjäksi kasvanut Tanssiteatteri Hurjaruuth täyttää vuonna 2021 neljäkymmentä vuotta! Matkan varrelle mahtuu yli 120 ensi-iltaa, kymmeniä ulkomaankiertueita Tansaniasta Taiwaniin sekä ällistyttävä määrä työllistettyjä tanssi-, teatteri- ja sirkusalan ammattilaisia. Hurjaruuthin omat tilat sijaitsevat Helsingin Ruoholahdessa, Kaapelitehtaalla.

Lehdistökuvat

Kuvat: Riku Virtanen